Varaus- ja kuljetusehdot

Sun Ferry Oy ei ole velvollinen korvaamaan luonnonolosuhteista, kuten odottamattomista säänvaihteluista, asiakkaalle mahdollisesti aiheutuvaa haittaa tai kuluja. Sun Ferry Oy:llä on oikeus perua varaus, mikäli kyseessä on ylivoimainen este (Force majeure). Tällöin asiakkaalla on oikeus saada rahat kokonaisuudessaan takaisin. Sun Ferry Oy voi myös perua varauksen, jos varausta koskevia suorituksia ei makseta ajallaan.

Tilausristeilyn varaus- ja kuljetusehdot

1. Sun Ferry Oy:n varaus ja peruutusehdot

Sun Ferry Oy noudattaa alusten varaamisessa ja tehtyjen varausten peruutuksissa seuraavia ehtoja. Nämä ehdot tulevat kumpaakin osapuolta sitoviksi, kun asiakas vahvistaa varauksen kirjallisesti määräpäivään mennessä. Asiakkaan on peruttava varaus, jota hän ei aio käyttää.

1. Alusvuokra

Yritys- ja julkisen sektorin asiakkaat laskutamme tilaisuuden jälkeen. Alusvuokra voidaan myös maksaa etukäteen laskulla tai kortilla aluksen baariin.

Yksityis- ja yhdistysasiakkailta veloitamme varausmaksuna alusvuokran hinnan. Alusvuokra tulee olla maksettuna 14 vrk ennen risteilyn alkua. Erikseen sovittaessa hyväksymme myös käteis- ja korttimaksun aluksella tai laskutuksen jälkikäteen. Maksettaessa jälkikäteen varaamme oikeuden luottotietojen tarkistamiseen. Alus lähtee liikkeelle vasta kun alusvuokran suoritus on vastaanotettu tai laskutus hyväksytty. Sun Ferry Oy:llä on oikeus purkaa sopimus, jos sovittua varausmaksua ei ole maksettu eräpäivään mennessä. Varausmaksu huomioidaan lopullisessa laskussa.

2. Ruoka- ja juomatarjoilut

Aluksilla tapahtuvat tarjoilut tilataan ja määritellään aina etukäteen, viimeistään 14vrk ennen lähtöä. Ruokatarjoilujen laskutusperusteena on se henkilömäärä, jonka asiakas on ilmoittanut 7 vrk ennen risteilyä. Juomat laskutetaan todellisen kulutuksen mukaan, viinit avattujen pullojen mukaan.

Yritys- ja julkisen sektorin asiakkaiden tarjoilut laskutetaan tilaisuuden jälkeen tai kortilla aluksen baariin. Yksityis- ja yhdistysasiakkaiden ruoka- ja juomatarjoilut voidaan laskuttaa etukäteen henkilömäärän vahvistuttua ja laskutettavien annosmäärien ollessa tiedossa. Jälkikäteen laskutettaessa varaamme oikeuden luottotietojen tarkastamiseen. Tarjoilut voidaan myös maksaa aluksen baariin.

3. Maksuvälineet, maksuehto ja hinnoittelu

Aluksella hyväksytään maksuvälineinä käteisen lisäksi yleisimmät pankki- ja luottokortit: Visa, Eurocard, Mastercard, Visa Electron ja Amex.

Laskulla maksettaessa maksuehto sopimuksen mukaan. Yleinen maksuehto 14pv/netto. Mikäli risteilyn alkuun on vähemmän aikaa kuin 14vrk, maksuehto voi olla tätä lyhyempi.

Laskutuslisä 7 euroa. Laskun viivästyskorko korkolain mukaan.

***

Oikeus hinnanmuutoksiin pidätetään.

Peruutuspäivä on se päivä, jona Sun Ferry Oy on saanut tiedon peruutuksesta. Jos asiakas osoittaa, että peruutus on lähetetty riittävän ajoissa ollakseen perillä tarkoitettuun aikaan, hyväksytään peruutus, vaikka se myöhästyisi tai ei tulisi lainkaan perille.

Mikäli asiakas peruu aluksen vahvistetun varauksen, veloitetaan alusvuokran hinta seuraavasti:

  • Peruutus 0–60 vrk ennen risteilyä, veloitus 100 %

Mikäli asiakas peruu tilatut ruokapalvelut, veloitetaan niistä tilausvahvistuksessa olevan määrän ja hinnan mukaan seuraavasti:

  • Peruutus 0–7 vrk ennen risteilyä, veloitus 100 %

  • Peruutus 8–14 vrk ennen risteilyä, veloitus 50 %

Matkustajien ja rahdin kuljetukseen sovelletaan kuljetusehtoja. Sun Ferry Oy:n vastuu on rajoitettu Suomen merilain mukaan.

  1. Rahdinottaja on Sun Ferry Oy. Kuljetussopimus on rahdinottajan ja matkustajan välillä.
  2. Matkustaja on velvollinen noudattamaan aluksen järjestys- ja turvamääräyksiä kuljetuksen aikana.
  3. Rahdinottaja vastaa henkilövahingosta, joka matkustajalle aiheutuu matkalla sattuneesta tapahtumasta, jos vahinko on aiheutunut rahdinottajan tai jonkun hänen vastuullaan toimivan virheestä tai laiminlyönnistä. Sama koskee matkatavaran häviämistä, sekä matkustajan myöhästymisestä aiheutuvaa vahinkoa.
  4. Matkustajan tulee näyttää toteen, että hänelle tai hänen matkatavaroilleen aiheutunut vahinko johtuu rahdinottajan tai hänen vastuullaan toimivien virheestä tai laiminlyönnistä.
  5. Rahdinottajan vastuu on Suomen merilain luku 15. 15§ mukaan rajoitettu yhtä matkustajaa kohden ja kaikki saman matkan aikana tapahtuneet vahingot yhteen laskien:
    175 000 SDR:n henkilövahingoista
    4 150 SDR:n matkustajan kuljetuksen viivästymisestä
    1 800 SDR:n, kun kyseessä on matkatavaran menetys, sitä kohtaava vahinko tai viivästyminen
    10 000 SDR:n ajoneuvoa kohden
    2 700 SDR:n, kun kyseessä on muun matkatavaran menetys, sitä kohtaava vahinko tai menetys.
    Rahdinottaja voi lisäksi vedota merilain 9 luku. § 5 mukaisiin vastuun kokonaisrajoitusmääriin. Matkustajan omavastuut:
    20 SDR matkatavara- ja viivästysvahingossa
    150 SDR ajoneuvovahingoissa
    Erityisellä nosto-oikeudella (Special Drawing Right) SDR tarkoitetaan Kanvainvälisen Valuuttarahaston määrittelemää yksikköä, jonka kurssi oli 4.10.2013 1 SDR = 1,1321 €.
  6. Rahdinottaja ei vastaa:
    henkilövahingosta tai käsimatkatavaroille aiheutuneesta vahingosta sekä viivästyksestä, joka on aiheutunut ennen kuin matkustaja on astunut tai käsimatkatavara on tuotu alukseen, tai matkustajan aluksesta poistumisen tai käsimatkatavaran aluksesta pois viemisen jälkeen.
    rahasta, arvopapereista eikä taide- tai arvoesineistä.
  7. Aluksen päällystöllä ja miehistöllä ja muilla, joista rahdinottaja vastaa, on myös oikeus yllä mainittuihin vastuunrajoituksiin ja vastuuvapauteen.
  8. Näiden ehtojen säätelemiä asioita koskevat kanteet on nostettava merioikeudessa siinä hovioikeuspiirissä, jossa rahdinottajalla on kotipaikkansa tai jossa hän pääasiallisesti harjoittaa liikettään.
  9. Muilta osiltaan sovelletaan Suomen merilain määräyksiä.

Mahdolliset reklamaatiot on tehtävä välittömästi henkilökunnalle tai miehistön jäsenelle. Reklamaatiot pyritään käsittelemään heti.

Mikäli tämä ei ole mahdollista, asiaan ei saada tyydyttävää ratkaisua tai siihen liittyy korvausvaatimus, tulee valitus lähettää kuukauden kuluessa tapahtumahetkestä kirjallisesti osoitteella: sunlines@sunlines.fi.

Sun Ferry Oy varaa valitusten käsittelyyn kuukauden (30 päivää) käsittelyajan.

Sun Ferry Oy ei ole velvollinen korvaamaan luonnonolosuhteista, kuten odottamattomista säänvaihteluista, asiakkaalle mahdollisesti aiheutuvaa haittaa tai kuluja. Sun Ferry Oy:llä on oikeus perua varaus, mikäli kyseessä on ylivoimainen este (Force majeure). Tällöin asiakkaalla on oikeus saada rahat kokonaisuudessaan takaisin. Sun Ferry Oy voi myös perua varauksen, jos varausta koskevia suorituksia ei makseta ajallaan.